16.8. MansePP - PöU 1 - 2 (6 - 0, 9 - 10, 1 - 1s, 0 - 4k)

Tampereen Kaupissa nähtiin draamaa ja todellinen taisteluvoitto, kun Pöytyä käänsi selvästi MansePP:lle menossa olleen toisen välieräottelun lopulta voitoksi. Kolme tuntia ja viisitoista minuuttia kestänyt kamppailu ratkesi vasta toisessa kotiutuslyöntikisassa.

Avausjakso ratkesi toisessa vuoroparissa Petteri Kortelaisen ajokunnariin, jolla Manse siirtyi 4-0 johtoon vieden jakson selvin numeroin.

Toinen jakso näytti jo menevän samaa rataa, kun tamperelaiset menivät toisessa vuoroparissa jo 7-2 johtoon.
Peli ei kuitenkaan ollut vielä pelattu, vaikka viimeisen vuoroparin alkaessa taululla komeili Mansen 8-3 johto. Yleisön ja joukkueiden alkaessa jo pikkuhiljaa valmistautua kotiin lähtöön ja torstain kolmanteen otteluun iski Pöytyä. Kakkoskarjestä rakennetusta ajotilanteesta iski illan pöytyäläissankari Riikonen kolmospesän takaa pallon läpi ja pajatson tyhjäksi: 1+3 ja tilanne jo 8-7. Kun Mansen lukkari Joni Aalto vielä lipsautti kaksi lautasväärää käveli Riikonen ottelun tasoihin vapaataipaleella. Hurmoksessa pelannut vierasjoukkue rakensi kärjestä uuden tilanteen, ja teki vielä kaksi juoksua siirtyen 8-10 johtoon. Johto kesti Mansen hyökkäyksen ja jakso päättyi riemukkaasti Pöytyän lukkarin Joona Iivosen ottamaan kärpäseen ykköspesältä.

Supervuoron päätyttyä tasan 1-1 haettiin ratkaisu kotiutuslyöntikisasta, jossa ensimmäinen kierros oli tulokseton. Pöytyän 5 paria päättyivät kaikki ilman juoksua ja Mansella oli näin viisi yritystä saada yksi juoksu. Lukkari Iivosen johdolla Pöytyä kuitenkin tylsytti neljä ensimmäistä yritystä ja viimeisen parin välilyöntiyrityksen haki Heikki Rasilainen aivan kolmosjatkeelta syöksykopiksi.
Toisella kierroksella sitten Pöytyän kaikki kolme paria onnistuivat, ja Miikka Riikonen löi vielä kunnarin. Manselta olisi näin vaadittu samanlainen suoritus kotiutuslyöntikisan jatkumiseksi. Pöytyän ulkokentän vetaydyttyä rajoille oli tehtävä mahdoton ja näin voitto Pöytyälle.

Välierät jatkuvat heti torstaina 17.8. kello 17.30 Kymppi-Katto Areenalla. Pöytyällä on nyt kaksi voittoa ja kolme ”ottelupalloa” Superpesiskarsintaan. Mahdollinen 4. peli pelataan lauantaina 19.8. kello 16.00 Kaupissa, ja tarvittaessa viimeinen ratkaiseva 5. ottelu 20.8. kello 16 tai 17 Kumilassa.


Kaupissa oli kiihkeä tunnelma ja yli 600 katsojaa

Suosittele meitä