29.7. Muhos-PöU 0 - 1 (2 - 3, 5 - 5)

Viikonloppureissu jatkui aina vaikeassa Muhoksen Ponkilassa, jossa Pöytyä kohtasi lauantaina Pallo-Salamat. Oulussa päättyi samana päivänä Nuorisoleiri ja C-poikien pj. Kallion Paavo tuli mukaan 2. pelinjohtajaksi otteluun.

Pelissä tehtiin järkyttävä määrä sisäpelivirheitä, mutta hyvänä jatkunut ulkopeli takasi lopulta tiukkojen vaiheiden jälkeen voiton ja 2 pistettä vieraille.

Avausjaksolla hölmöilyjen jälkeen pöytyäläiset lähtivät neljännen vuoroparin tasoittavalle 2-1 tappioasemasta. Pöytyä rakensi yhden palon ajotilanteen, josta  Miikka Riikonen tasoitti komealla saumavedolla numeroiksi 2-2 ja perään Marlo Jaakkolan koukkunäppi saatteli kotiin voittojuoksun tuoneen velipoika Sebastianin.

Toisella jaksolla Pöytyä oli kahden vuoroparin jälkeen 5-3 tappiolla, mutta nousi Marlon kotiutuksella ja Niko Julinin kunnarilla tasoihin. Johtojuoksuunkin oli hieno tilaisuus, mutta paloton ajo kuihtui lyöjästä tulleeseen kärpäseen ja kolmeen paloon. Ulkopeli kuitenkin kesti Muhoksen hyökkäyksen ja näin kaksi pinnaa Pöytyän bussiin mukaan.

 

Palkitut: 1. Toni Pomell 2. Marlo Jaakkola

Tilastot Otteluvideo Vimeossa


Niko Julinille jälleen kunnari

Suosittele meitä