13.8. PöU - MansePP 1 - 0 (2 - 0, 4 - 4)

Voimakas peliä edeltänyt sadekaan ei latistanut tunnelmaa Pöytyän historian ensimmäisessä Ykköspesiksen pudotuspeliottelussa. Lähes 450 henkisen kotiyleisön hienosti kannustama kotijoukkue nappasi komean voiton vieraista jännittävien vaiheiden jälkeen.

 

Avausjakso oli ulkopelin juhlaa: varsinkin kotijoukkueen ulkopeli oli täyttä rautaa, ja Manse jäikin  jaksolla nollille. Kotijoukkueen molemmista juoksuista vastasivat Jaakkolan veljekset: Marlo löi ja Sebastian toi.

 

Toisen jakson Pöytyä aloitti loistavalla sisävuorolla, jonka jälkeen taululla komeilivat jo 4-0 lukemat: Tero Lepola aloitti ilotulituksen kotiuttamalla Niko Julinin. Heti perään pelinjohtaja J-P Niittymäki hyökkäsi rohkeasti, ja kahdella Miikka Riikosen lyönnillä kotiin ennättivät Mikko Pauna ja Sebastian Jaakkola. Waltteri Hämäläinen kotiutti vielä Toni Pomellin.
Toisessa vuoroparissa Manse pääsi kirimään jo juoksun päähän ja kolmannessa tasoihin, mutta viimeisessä vuorossa kiri katkesi kahteen paloon.

 

Otteluisäntä Telpak Oy:n palkitut: 1. Sebastian Jaakkola 2. Heikki Rasilainen

 

Ottelusarja jatkuu keskiviikkona 16.8. kello 17.30 aina hankalassa Kaupissa Mansen kiihkeän kotiyleisön edessä. Torstaina 17.8. pelataan jälleen Kumilassa, myös tuo ottelu alkaa kello 17.30

Tilastot  otteluvideo Vimeossa


Yleisöä Kumilassa sateesta huolimatta hienosti 447 henkeä

Sebastian Jaakkola toi kolme juoksua ja vaihteli kärkeä hienosti

Suosittele meitä