26.6. PöU - Lievestuore 1 - 0 (1 - 0, 1 - 1)

Miesten ykköspesisjoukkue kohtasi tiistai-iltana Kumilan Kymppi- Katto Areenalla Lievestuoreen. Kotijoukkue tuli otteluun pirteästi, ja sai luotua heti kärjestä palottoman ajolähtötilanteen ja hyvän painostuksen, mutta nämä eivät kuitenkaan isännille toivottua tulosta tuoneet. Avausvuoropari pelattiin ilman juoksuja. Toisessa vuorossa Pöytyä avasi juoksutilinsä, kun Ville Harjun lyönti upposi Lievestuoreen ulkokenttään kopparien eteen. Joona Salmi karkasi lyönnillä kolmospesältä kotiin ja toi lukemiksi 1-0. Tämän jälkeen ei juoksuja enää avausjaksolla nähty. Pöytyän ulkopeli toimi jaksolla loistavasti, eikä vierailija Lievestuore saanut ensimmäisellä jaksolla pelaajaa edes kolmospesälle. Kotijoukkueen sisäpeli tuntui jakson edetessä noudattelevan edelleen alkukaudelta tuttua nihkeää kaavaa. Jaksovoitto kuitenkin kotijoukkueelle 1-0.

 Tauon jälkeen Pöytyä sai kärjellään tilanteen hyvin pyörimään ja jokeripelaaja Tommi Angervisto seurasi Harjun avausjaksolla näyttämää esimerkkiä. Pallo kopparien eteen, Salmi kotipesään ja taululle lukemat 1-0. Toinen jakso oli samankaltaista peliä, kuin ensimmäinen. Tilanteet olivat kummallakin joukkueella todella tiukassa. Lievestuore onnistui omalla toisella vuorollaan tasoittamaan jakson 1-1 :een, kun Pöytyän ulkokentän heitto ykköspesälle meni harhaan ja etenijä ehti sen turvin kolmospesältä kotiin. Isäntäjoukkue haki tasoituksen jälkeen kovalla vimmalla johtojuoksua ja täyttä kolmen pisteen voittoa. Joukkue ei kuitenkaan tässä onnistunut, ja siirtyi viimeiseen vuoroon puolustamaan kahden pisteen voittoaan. Lievestuore sai vuorossaan aikaiseksi palottoman ajolähtötilanteen. Pöytyän ulkokenttä kuitenkin taisteli vierailijoiden viimeisestä hyökkäyksestä kolme paloa päästämättä juoksuakaan. Varsinkin ottelun ratkaissut kolmas palo kotipesään oli todella niukka ja herätti todella paljon tunteita vierasleirissä, eikä rangaistuksiltakaan vältytty. Ottelun voitto ja kaksi sarjapistettä jäivät näin Pöytyälle jaksoluvuin 1-0. Ottelun kolmostilanteet menivät Pöytyälle 11-5.

Pöytyän parhaana palkittu kaksi juoksua tuonut Joona Salmi oli mietteliäs mies voitosta huolimatta.

” Ulkopeli oli joukkueelta hyvää. Tuli paljon onnistumisia ja isommilta katastrofivirheiltä vältyttiin. Tätä lähdimme joukkueena myös hakemaan. Sisäpelissä vaihtotilannepelaaminen onnistui ihan hyvin. Kotiutuksiin ei onnistuttu saamaan tarpeeksi ruutia. Kyllä tällä tilannemäärällä pitäisi saada tehtyä enemmän kuin kaksi juoksua. Pelistä löytyy vielä paljon parannettavaa”, tuumi Salmi.

Pöytyän pelinjohtaja Markus Wirzenius manasi sisäpeliä ja kiitteli ulkopelin vahvuutta.

” Sisäpelin tukkoisuus jatkuu edelleen. Ottelusta näki hyvin, että siinä kohtasi kaksi joukkuetta joiden sisäpeli on ollut tukossa alkukaudella. Ulkopeli riitti kantamaan joukkueen tässä ottelussa voittoon. Tämä oli oikeastaan ensimmäinen peli, jossa ulkopeli oli ehjää läpi ottelun. Toki viimeisen palon olisi voinut tehdä selvemmin, mutta hyvä näin” totesi Wirzenius ottelun viimeisestä tilanteesta.

Pöytyän miesten ottelut jatkuvat keskiviikkona 4. heinäkuuta, jolloin on vuorossa paikallisottelu Jokioisilla. Seuraava kotiottelu on vuorossa 14. heinäkuuta, silloin Kumilaan saapuu Sotkamon Jymy 2.

- Jere Hellsten

Tilastot   otteluvideo Vimeossa


Otteluisäntä Pöytyän kunta palkitsi Pöytyän parhaana Joona Salmen  Kuva: Timo Kesti

Helpottunieta ilmeitä voiton jälkeen                                                      Kuva: Timo Kesti

Suosittele meitä