Menu

Kauden päätöstilaisuus veti Lukontalon täyteen

3.11.2019

Palkitut yhteiskuvassa Kuva: Terhi Värri

Kausi 2019 saatiin päätökseen palkintojenjakotilaisuudessa Lukontalolla sunnuntai-iltana. Naistoimikunnan tarjoilut olivat jälleen kerran suussa sulavia ja sali oli täynnä PöU pesiksen pelaajia, vetäjiä ja vanhempia.  Jaoston puheenjohtaja Paavo Kallio veti yhteen menneen kauden ja valotti jo tulevaa kautta, jolloin joukkueiden ja pelaajien määrä näyttää olevan vahvassa kasvussa. PöU pesiksen johtokunta on tehnyt päätöksen hakea pesäpalloliiton ja Opetus- ja Kulttuuriministeriön tukia juniorivalmennuspäälikön palkkaamiseksi.
Mikäli tuet myönnetään ja sopiva henkilö löytyy, seura palkaa päätoimisen henkilön kehittämään ja kasvattamaan seuran ja erityisesti juniorijoukkueiden toimintaa sekä Pöytyällä että lähiympäristössä.

Kaikki kauden 2019 palkitut löytyvät täältä.    

Suosittele meitä