Naisilla hieno halliavaus Raumalla

Kuva: Johanna Ilmanen

Pöytyän naiset pelasivat harkkapelin lauantai-iltana Rauman talviharjoitteluhallissa. Vastassa oli yhteistyökumppani Feran Superpesis-joukkue. Pöytyän nuori joukkue oli eka kertaa koko talvena isossa hallissa, ja suoriutui pelistä hienosti.  Numerot Feralle 2-0 (1-0, 5-3 / 6-5).

Ekalla jaksolla sisäpeli oli  oli nihkeää, mutta pöytyäläisten vahva ulkopeli toimi hienosti. Toisella jaksolla sitten sisäpeli aukesi molemmilta ja varsinainen jakso päättyi Feralle 5-3. Ylimääräisessä vuoroparissa Essi Ilmanen löi läpilyönnillä Pöytyälle kaksi juoksua ja Fera sai aikaan tasoittavalla yhden ennen halliajan loppumista.  Essin mailasta lähti myös toisen jakson avausvuoroparissa läpilyönti, jolla Pöytyä siirtyi 2-0 johtoon. 3-3- tasoitusjuoksu oli Venla Valkeapään komea lyönti kakkosjatkeelle.

"Paljon hyviä suorituksia, varsinkin ulkopeliin pitää olla tyytyväinen. Toisella jaksolla sisäpelikin parani mutta loppua kohti alkoi hieman väsymys painaa varsinkin ulkopelissä. Tästä on hyvä jatkaa, kehityskohteetkin ovat selvillä ja parannettavaa kyllä jäi" totesi tyytyväinen pelinjohtaja Kake Rannikko.

Harkkapelit jatkuvat ensi viikonloppuna, lauantaina 9.2. kohdataan Rauman talviharjoitteluhallissa Espoo kello 20.30!


Pukukopissa taktiikan suunnittelua            Kuva: Johanna Ilmanen