Menu

Pöytyä ykköspesikseen!

14.9.2014

Pöytyän Urheilijat pelasi Varsinais-Suomeen ykköpesispaikan kaudelle 2015 voittamalla ratkaisevassa kolmannessa nousuottelussa länsilohkon voittaneen Jalajärven Jalaksen kotikentällään Kymppi-Katto Areenalla 1-0 (4-4, 5-2).

Nousujuhliin päättynyt kausi oli Pöytyälle muutenkin hieno, nuori naisjoukkue nousi ensi kaudeksi Suomensarjaan ja juniorijoukkueet pelasivat erinomaisen kauden menestyen aluesarjoissa ja leireillä – pesisbuumi on todellinen Pöytyällä!

Nousu ykköspesikseen varmistui ennätysmäisen 632 hengen kotiyleisön edessä. Tasan 4-4 päättyneen ensimmäisen jakson jälkeen toisella jaksolla Pöytyä nousi 1-2 tappioasemasta kolmannessa vuoroparissa Arttu Kaurilan takakentän puhkaisulla 3-2 johtoon. Viimeisessä vuoroparissa Tapio Mäkipää kotiutti vielä kahdesti: ensin Niko Julin kotipesän turvaan ja heti perään pelinjohtaja Juhani ”Kake” Rannikkon yllätysotto puri ja Mikko Pauna toi Pöytyän viidennen juoksun hienolla kakkosrajanäpillä. Jalasjärvi ei enää tasoittavalla sisävuorollaan saanut kiria aikaiseksi ja näin Pöytyä varmisti itselleen ykköpesispaikan kaudeksi 2015.

Pöytyän joukkue on todellinen oman kylän joukkue, joukkueen rungon muodostavat C-poikien SM-hopeaa 2009 voittaneet parikymppiset nuoret pelaajat joilla on loistava tulevaisuus edessään. Nuorin pelaaja on 16-vuotias B-poika Heikki Rasilainen.

Pöytyän nousijajoukkue pelasi seuraavassa kokoonpanossa:
1. Niko Julin (1V)
2. Mikko Pauna (3V)
3. Lauri Mäkipää (3K)
4. Tapio Mäkipää (2P)
5. Arto Pasuri (S)
6. Pekka Kaijula (2V)
7. Juha Antikainen (3P)
8. Heikki Rasilainen (2K)
9. Jyrki Pellonperä (L)
10.Arttu Kaurila
11.Joona Salmi
12.Miikka Marttila

Pelinjohtajina Juhani ”Kake” Rannikko ja Jouni Korkiamäki. Joukkueessa pelasivat kauden aikana myös Nestori Heinonen, Tommi Joensuu, Risto Kiviharju, Riku Lahtinen, Nico Lindström, Juho Onnela, Heikki Rantanen ja Jere Solla.

Ottelun ratkaisujuoksut: http://youtu.be/ZqT6PRWB9bE ja päätös: http://youtu.be/6NqkSYo8gV0

Kuvat: Paula Pellonperä


Tapsa lyö...


ja Mikko tuo...Pöytyän viides juoksu!

Voiton tanssi :)

Suosittele meitä