PESÄPALLO

PESÄPALLO

PESÄPALLO

13.6. järvenpää - PöU 2-0 (1-0, 1-0)

Sunnuntaina Pöytyän miesten Suomensarjajoukkue kohtasi vieraskentällä Järvenpäässä Kinnarin Pesiksen. Ottelu oli molemmin puolin sisäpelin osalta nihkeää vääntämistä, jossa ei kotiutustilanteilla juhlittu. Molempien jaksojen voittoon riitti lopulta vain yksi juoksu, tällä kertaa niistä vastasi kummallakin jaksolla kotijoukkue Järvenpää ja vei kolmen pisteen voiton lopulta niukimmalla mahdollisella erolla numeroin 2-0 (1-0, 1-0) Pöytyän jäädessä kokonaan ilman juoksuja.

Etenkin ottelun ensimmäinen jakso oli Pöytyän punavalkoisten tilanteiden rakentelulle tervanjuontia. Ensimmäisessä vuoroparissa Pöytyä pääsi kertaalleen yrittämään kotiutusta, mutta se tyrehtyi etenijän irtoamiseen kolmospesältä taktisella väärällä. Tasoittavalla kotijoukkue sai luotua painostuksen, joka tuotti lopulta juoksun hieman halvalla tavalla korkean koppilyönnin tipahdettua kopparin eteen. Toisessa vuorossa vierailijat pääsivät vielä kerran yrittämään etenijää kotiin, mutta se yritys päättyi kuitenkin paloon. Tämän jälkeen Pöytyän vaihtolyöntipeli takkusi pahemman kerran, mutta ulkopeli vuorostaan pystyi mainiosti pysäyttämään järvenpääläisten yritykset.

Tauon jälkeen peliä jatkettiin samalla kaavalla, punavalkoisten ulkokenttä toimi edelleen tehokkaasti tekemällä palot etenijöistä. Toisella jaksolla Pöytyä pystyi luomaan paremmin kotiutustilanteita muun muassa avausvuorossa etenijää päästiin yrittämään kolmesti kotipesään, mutta juoksuhanat pysyivät kiinni. Molemmat joukkueet yrittivät vimmatusti takoa avausjuoksua, lopulta Järvenpää onnistui kolmannessa vuoroparissa, kun kotiutuslyönti meni kolmoskopparin eteen. Pöytyä sai omilla sisävuoroillaan luotua tasaisesti paikkoja, mutta täysosumat jäivät syntymättä. Päätösvuoroparissa vierailijat yrittivät vielä kiriä rinnalle, mutta se vesittyi estämistilanteessa tulleisiin kahteen paloon. Näin sarjapisteet jäivät lopulta Järvenpäähän. Pöytyän parhaina pelaajina palkittiin Tapio Mäkipää ja Arttu Kaurila.

- Jere Hellsten

Suosittele meitä

Facebook Twitter 0Jaa

PÖYTYÄN URHEILIJAT - PESÄPALLO - FACEBOOK

YHTEISTYÖKUMPPANIT 2020

Kunnariklubi

Kupperiklubi

Koukkunäppiklubi