Menu

4.8. Kuopio - PöU 2 - 1 (3 - 5, 8 - 4, 1 - 0)

Savo-Kainuun vierasturnee alkoi Puijon komealla pesäpallostadionilla kirvelevällä tappiolla. Pöytyä  oli pelin päällä 7 vuoroparia vieden avausjakson selvästi ja johtaen toista jaksoakin 2-4 neljännen vuoroparin tasoittavalle asti.

Vieraat saivat otteluun lentävän lähdön Mattias Kitolan iskiessä pallon takaa läpi kunnarin ja yhden tavallisen juoksun arvoisesti. Joona Iivosen ja Aleksi Pajuniemen lyönneillä Pöytyä johti avausvuoroparin jälkeen jo 0-4.

Toista jaksoakin Pöytyä johti siis aivan kalkkiviivoille asti ja oli jo nappaamassa täyden pistepotin. Räpylävirheen avittamalla kakkospesän läpilyönnillä Kuopio nousi kuitenkin tasoihin 4-4 ja Teemu Nivalan kovalla viimeisen lyönnin ratkaisulla ykkösrajaan lopulta jaksovoittoon.

Supervuorossa vieraat jäivät juoksuitta ja PuPe nappasi voiton, kun tappoheitto kotiin ei tarttunut lukkarin räpylään.

Kolmostilanteet menivät Pöytyälle 21-19.

Vieraiden parhaina palkittiin avausjaksolla kunnarin lyönyt ja tehot 1+2/2 merkkauttanut Mattias Kitola (1.) ja lautasen ääressä jälleen hienosti esiintynyt Joona Iivonen (2.).

Näin haaviin tarttui vain yksi piste ja taistelu pudotuspelipaikoista jatkuu tiukkana.

Tilastot


Puijon komealta stadionilta tappio kallkiviivoilla

Suosittele meitä