Menu

12.5. MansePP - PöU 2 - 0 (7 - 1, 2 - 1)

Miesten Ykköspesisjoukkue matkasi sarja-avaukseen viime kauden välierävastustaja Mansen vieraaksi.
Eetu Karhulahden muisto-ottelussa Kaupin helteessä oli paikalla lähes 650 katsojaa.

Avausjakso ratkesi käytännössä jo ensimmäisessä vuoroparissa, kun isännät takoivat heti neljä juoksua Pöytyän ulkopelivirheiden avittamana. Toisessa vuoroparissa vieraatkin saivat juoksutilinsä auki, kun Toni Pomell toi kavennuksen harhaheitolla. Enempään eivät eväät kuitenkaan jaksolla riittäneet, ja jakso lopulta selvästi kotijoukkueelle 7-1.

Toiselle jaksolle Pöytyä sai ulkopelinsä totutulle tasolle ja jaksosta tulikin tiukka. Kolmannessa vuorossa Marlo ”Hovi” Jaakkola siirsi vieraat 1-0 johtoon, kumuralla kotiin ennätti Arttu Kaurila.  Manse nousi kuitenkin tasoittavallaan vielä tasoihin ja viimeisessä vuoroparissa nappasi voiton toiseltakin jaksolta.

Pelinjohtaja Markus Wirzenius harmitteli huonoa lähtöä:
”Peliin lähtö oli huono. Kun heti pelin alkuun antaa kolme juoksua räpylästä, se on liikaa eteen noin kovalle joukkueelle kuin Manse. Ensimmäinen jakso oli taputeltu siinä”
”Toisella jaksolla oltiin koko ajan iskuetäisyydellä, mutta pientä sakkailua eikä saatu hyökkäyksiä sinne, minne oltiin sovittu ennen peliä. Lyönnit eivät lähteneet sinne minne piti”, summasi Wirzenius ottelun.

Seuraavaksi ottelut jatkuvat kotikentällä Kymppi-Katto Areenalla ensi viikonloppuna tuplakierroksella, lauantaina vastaan tulee sarjan suurin ennakkosuosikki Kempeleen Kiri ja sunnuntaina Ylivieskan Kuula.

Palkitut: 1. Valtteri Virtanen, 2. Joona Iivonen


Kausi avattiin helteisessä Kaupissa

Heikki Rasilainen lyöntivuorossa

Suosittele meitä