PESÄPALLO

PESÄPALLO

PESÄPALLO

15.5. PöU - Majuttaret 2-0 (5-2, 5-3)

 

Yhden huilipäivän jälkeen naisjoukkue palasi jälleen pelikentälle, kun lauantaina Kumilan Kymppi-Katto Areenalle vieraaksi saapui kova kiistakumppani Ykköspesiksestä Kankaanpään Mailajuniorit. Pöytyä pelasi lauantaina pirteämmin kuin Päkän muistoturnauksen peleissä ja kuittasi lopulta puhtaan voiton jaksolukemin 2-0 (5-2, 5-3).

Ottelun alkumetreillä Kankaanpää siirtyi 0-1-johtoon, kun kotiutuslyönti upposi sopivasti väliin. Pöytyän punavalkoiset saivat koneensa käyntiin omalla tasoittavallaan ja tehtailivat kolme juoksua. Tasoitusjuoksu syntyi Minttu Reunasen tyylipuhtaalla välilyönnillä ja Siiri Riitamaa porhalsi kotipesään. Toinen täysosuma syntyi Venla Aholan kakkosjatkelyönnillä, josta Kaisa Pauna kipitti kotiin. Vuoroparin juoksut täydentyivät Terhi Värrin ja Veera Toikan yhteistyöllä. Kotijoukkue onnistui kahdessa seuraavassa vuorossa pitämään Kankaanpään ilman juoksuja. Punavalkoiset lisäsivät johtoaan toisessa vuoroparissa, jossa syntyi kaksi juoksua. Ensin Petra Kaitonen löi pallon kakkoskopparin eteen ja Pauna karkasi kotiin ja seuraavaksi Venla Aholan lyönti riitti tuomaan Pinja Rouhiaisen kotipesään. Päätösvuoroparissa syntynyt 5-2-kavennus oli vieraille laiha lohtu.

Toisen jakson avausvuoroparissa kumpikin joukkue onnistui kertaalleen juoksunteossa. Pöytyän täysosuma syntyi Lyydia Eskolan lyönnillä, joka saatteli Essi Ilmasen kotiin. Kankaanpää onnistui puolestaan harhaheiton avustamana. Toisessa vuorossa Mailajuniorit löysi kotijoukkueen ulkokentästä aukkoja ja teki kaksi juoksua, joista toinen syntyi kunnarilla. Pöytyä ei tästä hätkähtänyt, vaan nousi ensin juoksun päähän ja meni päätösvuoroparissa ohi, Reunasen puhkottua takakentän painavalla lyönnillään ja sen avulla kotiin kiiruhtivat Riitamaa ja Pauna. Kirsikkana kakun päälle Kaitonen kotiutti kolmospuolen lyönnillään Ilmasen ja lukemat muuttuivat 5-3:een. Kankaanpää sai vielä tasoittavalla oman mahdollisuutensa, mutta Pöytyän ulkopeli teki kaikki yritykset tyhjiksi ja kotijoukkue hoiti myös toisen jakson nimiinsä.

 

- Jere Hellsten

Suosittele meitä

Facebook Twitter 0Jaa

PÖYTYÄN URHEILIJAT - PESÄPALLO - FACEBOOK

YHTEISTYÖKUMPPANIT 2020

Kunnariklubi

Kupperiklubi

Koukkunäppiklubi