Menu

1.8. Mynämäki - PöU 1 - 0 (2 - 0, 1 - 1)

Keskiviikkona oli naisten Ykköspesiksessä vuorossa kauden toinen Varsinais-Suomen paikalliskamppailu, kun Pöytyä kohtasi ykköspesistä johtavan Mynämäen heidän kotikentällään. Otteluun oli ladattu todella kovat panokset, sillä kotijoukkueelle ottelun voitto takaisi nousun ensi kaudeksi Superpesikseen ja Pöytyälle pisteet olivat tärkeitä taistelussa pudotuspelipaikasta. Ottelun avausvuorossa näkyi sen tärkeys joukkueille, peli oli todella tarkkaa ja molempien joukkueiden ulkokentät pysyivät tiiviinä. Vuoropari mentiinkin juoksuitta, vierailija Pöytyä oli kuitenkin lähempänä juoksuntekoa, mutta ajolähtötilanne ei tulosta tuonut. Toisessa vuoroparissa Mynämäki siirtyi 1-0- johtoon, kun polttoheitto kolmospesälle karkasi pöytyäläisittäin harmittavasti pesän takana olleeseen pusikkoon. Harhaheiton turvin kotiin juoksi Oona Rantomaa. Kolmannessa vuorossa koitti Pöytyän mahdollisuus tasoittaa lukemat, kun se onnistui luomaan tukun kotiutuspaikkoja, mutta täysosumaa ei kuitenkaan  herunut. Toisaalta joukkueen hyvin toiminut ulkopeli onnistui nollaamaan Mynämäen yritykset. Neljännessä vuorossaan kotijoukkue siirtyi 2-0-johtoon, kun pallo livahti jälleen kolmospuolen puskiin Maria Kitolan lyönnistä ja kotipesään kirmasi Henna Nurmi. Pöytyä ei pystynyt omalla tasoittavallaan kaventamaan jaksolukemia. Näin avausjakson voitto meni Mynämäelle lukemin 2-0.

 Paikalliskamppailu ja helteinen sää houkuttelivat otteluun komean yleisömäärän 710 katsojaa, jotka näkivät toisen jakson aluksi Pöytyän siirtyvän 0-1- johtoon. Punavalkoinen joukkue rakensi kärjellään tilanteen päälle ja lyöjäjokeri Petra Kaitonen kiitti tästä ja löi pallon kolmospuolelle väliin ja kotipesään riensi Sanni Kyläpekka. Mynämäki onnistui omalla ensimmäisellä vuorollaan tasoittamaan lukemat 1-1:een, kun näppilyönti etukenttään auttoi etenijän kotipesään. Peli oli läpi toisen jakson kahden todella vahvan ulkopelijoukkueen mittelö. Mynämäen ulkopeli sai pöytyäläisnäkökulmasta ikävän hyvin sotkettua Punaisen perheen nopeiden kärkietenijöiden kentällemenoa ja vaihtopeliä. Pöytyän lukkari Essi Ilmanen onnistui pahoilla syötöillään pitämään Mynämäen pelin hyvin kurissa. Toisen jakson viimeiseen vuoropariin siirryttiin edelleen tiukoissa 1-1-lukemissa. Pöytyä ei onnistunut kovasta yrityksestä huolimatta tekemään johtojuoksua. Näin ollen Mynämäen otteluvoitto varmistui ja nousujuhlat olivat suuren yleisön edessä valmiit alkamaan. Kotijoukkue ei enää tasoittavallaan tehnyt juoksuja. Näin toinen jakso tasattiin numeroin 1-1. Koko ottelu meni Mynämäelle lukemin 1-0. Pöytyän parhaina ottelussa palkittiin Oona Nuutila ja Kaisa Pauna. Tappiosta huolimatta Pöytyä säilytti paikkansa sarjan kolmantena ja pysyy pudotuspelipaikalla.

Pöytyän naisten kaksi seuraavaa ja samalla runkosarjan viimeistä kotiottelua ovat jo tänä viikonloppuna. Lauantaina 4. elokuuta Kumilan Kymppi- Katto Areenalla vierailevat Vaasan Mailattaret. Peli alkaa kello 16.00. Sunnuntaina 5. elokuuta Kumilassa vastaan astelee Porin Pesäkarhut 2. Sunnuntain kamppailu on Pöytyän Tulevaisuusmatkan ottelu. Peli alkaa kello 13.00. Hienon kauden Ykköspesiksessä pelannut nousijajoukkue ansaitsee nyt myös kaiken tuen kotiyleisöltä. jotta unelma pudotuspeleistä toteutuu.

- Jere Hellsten


Mynämäen kentällä oli ennätysyleisö 710 henkeä                                      Kuva: Paula Pellonperä

Oona Nuutila oli Pöytyän ykköspalkittu                                        Kuva: Paula Pellonperä

Kakkospalkinto meni Kaisa Paunalle                                                        Kuva: Paula Pellonperä

Suosittele meitä