Menu

27.7. PöU - Roihu 2 - 0 (8 - 3, 8 - 4)

Naiset kohtasivat lauantaina Kumilan Kymppi- Katto Areenan paahtavassa helteessä Roihuvuoren Roihun Helsingistä. Ottelu oli myös Ykköspesiksen etelälohkon kärkikamppailu, sillä joukkueet löytyivät sarjataulukon sijoilta yksi ja kaksi. Pelin alkuun Roihu sai omalla sisävuorollaan luotua ajolähtötilanteita, mutta Pöytyän ulkokenttä selvitti vieraiden painostuksen ilman takaiskuja. Tasoittavallaan Pöytyän punavalkoiset saivat myös ajotilanteen päälle. Ottelun avausjuoksu syntyi vapaataipaleella Roihun lukkarin syötettyä kaksi väärää ja juoksun kotipesään sai hölkkäillä Sanni Kyläpekka. Pöytyän toinen juoksu syntyi myös vapaataipaleella, juoksun toi tällä kertaa kotiin Elisa Pauna. Toisessa vuorossa kotijoukkueen ulkopeli pystyi jälleen pysäyttämään helsinkiläisten kotiutusyritykset. Pöytyä iski omalla sisävuorollaan jälleen yhden täysosuman, kun Petra Kaitosen näppilyönti ykkösrajaan kotiutti Kyläpekan. Roihu onnistui kolmannessa vuorossa kaventamaan tilanteeksi 3-1. Tasoittavalla vuorolla Pöytyän sisäpeli lähti kunnolla rullaamaan ja joukkue iski railakkaat viisi juoksua. Juoksukarkelot aloitti Essi Ilmanen, jonka lyönti polttolinjaan kotiutti Sylvi Pellonperän. Kaitosen saumalyönti puolestaan avitti Fanny Lahtisen kotiin. Anu Kivilän välilyönnillä Ilmanen toi Pöytyän kuudennen juoksun kotipesään. Kotiyleisö sai lisää aihetta riemuun, kun Kyläpekan lyönti meni kolmoskopparin yli ja tuloksena lyönnistä oli kunnari tyhjään kenttään. Punavalkoiset pelasivat pitkää sisävuoroa ja 8-1-juoksu syntyi jälleen Kyläpekan lyönnillä, joka kotiutti Ilmasen. Päätösvuorossa Roihu onnistui tekemään kaksi juoksua, ne eivät kuitenkaan riittäneet, vaan Pöytyä kuittasi avausjakson nimiinsä juoksuin 8-3.

Toisen jakson alkuun kotijoukkue jatkoi pirteää sisäpeliä. Ensimmäinen juoksu syntyi, kun Lahtinen toimitti pallon kopparien eteen ja Elisa Pauna riensi kotipesään. Ilmasen kakkospuolen lyönti tuotti puolestaan ongelmia ulkokentälle ja sen turvin Pellonperä ehti kotiin. Pöytyän rivakka startti pakotti Roihun käyttämään aikalisänsä. Aikalisän jälkeen Kaitonen kuritti helsinkiläisiä kotiuttamalla Lahtisen ja lukemat olivat 3-0. Roihu onnistui tasoittavallaan tekemään yhden juoksun. Toinen vuoropari mentiin molempien joukkueiden osalta ilman juoksuja. Kolmannessa vuorossa rävähti jälleen, kun Kaitosen lyönti etukenttään riitti tuomaan Aino Tanhuan kotipesään. Kyläpekan lyönti kakkospuolelle kotiutti puolestaan Heidi Riikosen, vielä samassa lyöntivuorossa Kyläpekka pamautti pallon jälleen takakentältä läpi ja kiersi samalla ottelun toisen kunnarinsa, samalla kotiin ehti myös Venla Valkeapää. Sannin kunnari oli myös hänen 100. tuotu juoksunsa ykköspesiksessä!. Tämän jälkeen tulostaululla komeili Pöytyän 7-1- johto. Tasoittavalla vieraat onnistuivat tekemään kaksi lisäjuoksua. Päätösvuoroparissa kotijoukkue onnistui vielä kertaalleen, kun Lahtisen lyönti upposi kakkospuolelle väliin ja kotiin pyyhälsi Elisa Pauna. Pöytyän läpi ottelun hyvin toiminut ulkopeli kesti myös Roihun loppurynnistyksen, vaikka yksi juoksu syntyikin. Näin Pöytyä voitti myös toisen jakson selkeästi juoksuin 8-4 ja koko ottelun puhtaasti jaksoin 2-0. Kärkikamppailusta saadut kolme pistettä venyttivät Pöytyän johdon lohkokärjessä jo viiteen pisteeseen, lisäksi joukkue on jo varmistanut paikkansa pudotuspeleissä. Otteluisäntä Kyrön Seudun PoP Pankki palkitsi Pöytyän parhaina pelaajina kunnareita lyöneen Sanni Kyläpekan ja ulkopelissä tehokkaasti polttolinjassa häärineen Fanny Lahtisen.

Pöytyän naisten ottelut jatkuvat keskiviikkona 31.7 Espoossa. Seuraava ja samalla runkosarjan viimeinen kotipeli on luvassa lauantaina 3.8. kello 16, kun Kumilaan vieraaksi saapuvat Kankaanpään Mailajuniorit.

Jere Hellsten

Suosittele meitä