Menu

31.7. Espoo – PöU 0 - 2 (2 - 6, 3 - 6)

Naisten ykköspesisjoukkue matkusti keskiviikkona Espooseen, jossa se kohtasi pudotuspelipaikasta kiivaasti taistelevan Espoon Pesiksen. Pöytyä aloitti ottelun tehokkaasti ulkovuorolla, eikä kotijoukkue saanut etenijää edes kolmospesälle. Tasoittavalla punavalkoiset avasivat kamppailun juoksuhanat, kun Petra Kaitosen kakkospuolen pussinpohjalyönti toimi ja Elisa Pauna riensi kotiin. Toisessa vuoroparissa Espoo onnistui tasoittamaan lukemat 1-1 :een, mutta Pöytyä kuitenkin otti johdon takaisin itselleen Essi Ilmasen kotiutettua Sanni Kyläpekan. Vieraiden kolmas juoksu syntyi puolestaan vapaataipaleella, jonka kotipesään hölkkäili Sylvi Pellonperä. Kaitonen onnistui vielä vuoron päätteeksi saattelemaan lyönnillään Ilmasen kotipesän suojaan. Kolmannessa vuorossa punavalkoisten ulkopeli onnistui jättämään espoolaiset ilman kotiutusmahdollisuuksia. Tasoittavallaan Pöytyä teki kaksi juoksua lisää, kun ensin Fanny Lahtisen näpäytyksellä ykkösrajaan kotiin pinkaisi Kyläpekka. Ilmasen lyönti ei tarttunut ulkopelaajien räpylöihin, sen turvin kotiin kirmasi Elisa Pauna ja lukemat tulostaululla muuttuivat 1-6:een. Päätösvuoroparissa Espoo sai tehtyä yhden juoksun, joukkueen loput yritykset vierailijoiden ulkokenttä selvitti onnistuneesti. Avausjakson voitto kirjattiin Pöytyälle juoksuin 2-6.

Toisen jakson alussa Pöytyä sai luotua painetta kotijoukkueen ulkokentälle ja ajolähtötilanteita päälle. Painostus tuotti myös tulosta, kun Aino Tanhuan kolmospuolen lyönnillä kotiin pyyhälsi Lahtinen. Tasoittavalla vuorolla Punainen Perhe esitti jälleen varsin tehokasta ulkopeliä, joka jätti kotijoukkueen ilman mahdollisuuksia. Toisessa vuorossa Pöytyä onnistui kertaalleen juoksunteossa, kun Ilmanen kotiutti Pellonperän. Espoo sai omalla sisävuorollaan tilanteita aikaan ja kampesi tasoihin 2-2:een. Kolmannessa vuorossa Pöytyä kuitenkin nappasi pelin jälleen takaisin hallintaansa, kun ensin Kaitosen lyönti kakkospuolelle kotiutti Kyläpekan. Ilmasen välilyönti taas avitti Elisa Paunan taivalta kotipesään. Tasoittavalla espoolaiset tekivät yhden juoksun kotiutuslyönnin mentyä aivan kolmosrajalle. Päätösvuoroparissa Pöytyän sisäpeli takoi jälleen tilanteita ja tulostakin syntyi, kun Ilmasen lyönnille löytyi sopivasti tilaa kolmospuolelta ja kotiin juoksi Elisa Pauna. Kuudes täysosuma syntyi, kun ulkokentän heitto meni pahasti harhaan ja Tanhua karkasi sen turvin ovelasti kotipesään. Tasoittavallaan kotijoukkue hyökkäsi vielä tosissaan, mutta vierailijoiden ulkokenttä torpedoi loppukirin heti kättelyssä. Toisen jakson voitto meni Pöytyälle juoksuin 3-6 ja koko ottelu puhtaasti jaksoin 0-2. Näin kolme sarjapistettä matkasivat joukkueen bussin mukana Pöytyälle. Ottelussa joukkueen parhaina pelaajina palkittiin Aino Tanhua ja Elisa Pauna.

Pöytyän naisten seuraava ja samalla runkosarjan viimeinen kotiottelu pelataan lauantaina 3.8. kello 16., tuolloin Kumilan Kymppi- Katto Areenalle vieraaksi saapuvat Kankaanpään Mailajuniorit.

- Jere Hellsten



Espoon Mailapuistossa pelataan "häkissä".                        Kuvat: Terhi Värri

Suosittele meitä