PESÄPALLO

PESÄPALLO

PESÄPALLO

29.7. Roihu – PöU 2-0 (6-4, 3-1)

Keskiviikkona naisten Ykköspesiksessä oli tarjolla todellinen kärkiottelu, kun etelälohkon kakkonen Pöytyä kohtasi lohkokärki Roihuvuoren Roihun Helsingissä. Kotijoukkue Roihu aloitti pelin sisävuorolla, jossa se sai heti luotua pitkän painostuksen Pöytyän ulkokentälle ja rummutti ajolähtötilanteita toinen toisensa perään ja teki lopulta vuoron aikana neljä juoksua. Pöytyä onnistui puolestaan tasoittavallaan tekemään kaksi kaventavaa juoksua, kun ensin Sylvi Pellonperä paukautti lyöntinsä kakkospuolen takakulmasta läpi ja Terhi Värri sai juosta kakkoselta aina kotipesään saakka. Seuraava onnistuminen syntyi vapaataipaleella lukkarin syöttöjen lipsahdettua vääriksi, kotiin juoksun toi Pellonperä. Toisessa vuoroparissa vieraiden ulkopeli tiivistyi huomattavasti, helsinkiläiset onnistuivat kuitenkin kertaalleen saattelemaan etenijän kotipesään, kun lyönti meni kakkoskopparin eteen. Tasoittavalla Pöytyän punavalkoiset nousivat jälleen taisteluun mukaan, kun Pellonperä onnistui keskelle kenttää suunnatulla näpäytyksellään yllättämään Roihun etukentän ja Lotta Lindroos pyyhkäisi kotiin bussilastillisen pöytyäläisfaneja samalla hurratessa. Painostus jatkui ja Petra Kaitosen kierteinen näppi ykkösrajaan kavensi lukemat jo 5-4:ään Elisa Paunan kipitettyä kotipesään. Pöytyällä oli paikkoja myös tasoitusjuoksun tekoon ajolähdöissä, mutta kotiutuslyönnit eivät riittäneet. Kolmannessa vuorossa Roihu teki jälleen yhden juoksun lisää, tällä kertaa kolmospuolen lyönnillä. Tasoittavalla vierailijat pääsivät kertaalleen yrittämään etenijää kolmoselta kotiin, yritys päättyi kuitenkin paloon. Päätösvuoroparissa Roihu löi jälleen painetta Pöytyän ulkokentälle ajolähtöjen muodossa ,punavalkoisten puolustus kesti ja teki kolme paloa kotipesään päästämättä juoksuakaan. Tasoittavalla Pöytyä lähti vimmatusti jahtaamaan tasoitusta ja jaksovoittoa. Joukkueen sisäpeli ei kuitenkaan lähtenyt kunnolla pyörimään, eikä tilanteita syntynyt. Ensimmäinen jakso päättyi näin Roihun voittoon juoksuin 6-4.

Tauon jälkeen Pöytyä aloitti sisävuorolla ja sai luotua pari kotiutustilannetta, mutta ne eivät tulosta tuottaneet. Tasoittavalla Roihu siirtyi 1-0-johtoon kolmospuolen välilyönnin turvin. Seuraavassa vuorossa vieraiden sisäpeliä koko kauden ajoittain vaivannut pelin tukkoisuus ja nihkeys alkoivat nostaa päätään ja tilanteet olivat kortilla. Tasoittavalla helsinkiläiset tekivät kaksi juoksua lisää kolmospuolen läpilyönnillä. Kolmannessa vuoroparissa Pöytyä onnistui avaamaan toisen jakson juoksutilinsä ja kavensi lukemat 3-1:een, kun Essi Ilmasen välilyönti siivitti Pellonperän kotipesän turvaan. Tasoittavalla punavalkoisten ulkopeli oli vakuuttavaa ja kolme paloa syntyivät ripeästi. Päätösvuoroparissa Pöytyä lähti jälleen takaa-ajoon, se saikin vuoroon kelvollisen lähdön, kun kakkoskärki loihti takatilanteen päälle. Kotiutuslyönti päätyi kuitenkin vieraskannattajien harmiksi kopiksi. Tämän jälkeen punavalkoiset pääsivät vielä kerran koettamaan kotiutusta, mutta juoksua ei kuitenkaan enää nähty. Toisenkin jakson voitto meni Roihulle lopulta juoksuin 3-1. Samalla myös koko ottelun voitto ja kolme sarjapistettä jäivät pääkaupunkiin jaksolukemin 2-0. Pöytyän parhaina pelaajina palkittiin Sylvi Pellonperä ja Lotta Lindroos. Tappion myötä Pöytyä putosi pienten marginaalien etelälohkossa neljännelle sijalle Kankaanpään ja Haminan voitettua omat ottelunsa keskiviikon kierroksella.
Pöytyän naisten seuraava ottelu pelataan sunnuntaina 2.8. kello 17.00. Kumilan Kymppi-Katto Areenalla, tuolloin vastustajaksi saapuu Porin Pesäkarhut.


- Jere Hellsten

Suosittele meitä

Facebook Twitter 0Jaa

PÖYTYÄN URHEILIJAT - PESÄPALLO - FACEBOOK

YHTEISTYÖKUMPPANIT 2020

Kunnariklubi

Kupperiklubi

Koukkunäppiklubi