PESÄPALLO

PESÄPALLO

PESÄPALLO

15.8. PöU - Pori 2-0 (5-0, 5-2)

Naisten Ykköspesiksen runkosarja niputettiin pakettiin Pöytyän osalta kotituplan toisella osalla, kun sunnuntaina Kumilassa käväisi etelälohkossa neljäntenä majaileva Porin Pesäkarhujen Akatemia. Pöytyä onnistui kasaamaan rivinsä mainiosti edellisen päivän Espoo- tappion jälkeen. Runkosarjan päätösottelu eteni heti alusta lähtien Pöytyän punavalkoisten komennossa. Joukkue sai kamppailuun terävän startin sisäpelissä ja jatkoi hyviä otteita myös ulkokentällä. Pöytyä kuittasi sunnuntain esityksestään kauden yhdennentoista kolmen pisteen voittonsa jaksonumeroin 2-0 (5-0, 5-2) ja lähti valmistautumaan ensi viikonloppuna alkaviin pudotuspeleihin.

Pöytyä hyökkäsi tosissaan heti pelin ensimmäisessä sisävuorossaan ja tempaisi tulostaululle kolme juoksua. Ensimmäinen täysosuma nähtiin, kun Essi Ilmasen lyönti yllätti polttolinjan ja Terhi Värri pääsi kirmaamaan kotipesään. Seuraava juoksu syntyi harhaheiton avustuksella, kun polttoheitto meni ohi kolmospesältä, pystyi Kaisa Pauna karkaamaan kotiin. Pöytyän sisäpelin pyöritys jatkui ja kahden palon tilanteessa Aurora Frantsila tykitti lyöntinsä kolmospuolelle saumaan kotiuttaen Minttu Reunasen. Tasoittavalla Pori sai tilanteita aikaan, mutta kotiutuslyönnit päätyivät pöytyäläisten räpylöihin kopeiksi. Toisessa vuoroparissa Pöytyä pääsi kertaalleen rokottamaan porilaisten ulkokenttää, kun Frantsilan lyönti meni sopivasti väliin Värrin porhaltaessa kotiin. Pöytyän ulkopeli pystyi torpedoimaan tasoittavalla vierailijoiden tilanteenrakentelun täysin. Kolmannessa vuoroparissa ei kummaltakaan onnistumisia nähty, vaikka punavalkoisella kotijoukkueella oli omat paikkansa lisätä juoksutiliään. Viimeisessä sisävuorossaan kotijoukkue teki jälleen yhden juoksun , vaikka vuoron alussa tuli kaksi nopeaa paloa. Petra Kaitonen saatteli viimeisenä lyöjänä kakkospuolen välilyönnillä Pinja Rouhiaisen kotipesään ja lukemiksi 5-0.Pori sai vielä tilaisuuden juoksujen tekoon avausjaksolla osin Pöytyän harhaheittojen avustuksella, mutta yritykset eivät tuottaneet tulosta.

Toisen jakson alussa kotijoukkueen ulkopeli jatkoi lujaa linjaansa ja piti Pesäkarhut nollilla. Omalla sisävuorollaan Pöytyä rakensi ajolähdön, josta Kaitonen tinttasi pallon tarkasti kakkosjatkeelle ja Reunanen riensi kotiin. Seuraavassa vuorossa Pori nousi tasoihin, kun kolmospuolen haastanut lyönti tuotti tulosta. Kotijoukkue otti heti tasoittavalla ohjat takaisin käsiinsä tehtailemalla kolme juoksua. Reunanen toimitti pelivälineen kolmospuolelle taakse ja Pauna toi juoksun kotiin. Seuraavasta kotiutustilanteesta Frantsilan lyönti siivitti Ilmasen kotipesän turvaan. 4-1-juoksu oli tosiasia, kun Kaitosen lyönti haastoi polttolinjan ja Vilja Ahola viiletti kotiin. Seuraavassa vuoroparissa molemmat joukkueet onnistuivat kertaalleen tekemään juoksun. Onnistumisissa oli sama kaava, kun lyönnit painuivat kakkospuolelta läpi Kumilan sateen kastelemalle nurmikolle saakka. Pöytyän täysosumasta vastasi edellisestä tuttu kaksikko Kaitonen-Vilja Ahola. Päätösvuorossa Pesäkarhut haki vielä kavennuksia, mutta Pöytyä kykeni tilkitsemään oman ulkokenttänsä sen verran hyvin, että mahdollisuuksia ei vieraille auennut ja peli oli selvä.  Parhaiden pelaajien palkinnot Pöytyältä pokkasivat Veera Toikka ja Kaisa Pauna.

Pöytyän pelaajat menestyivät hyvin myös etelälohkon runkosarjan henkilökohtaisissa tilastoissa. Paras esimerkki tästä on Terhi Värrin etenijätilaston kärkipaikka. Värri toi 16 ottelussa yhteensä 56 juoksua kotipesään. Tämä on peräti 15 juoksua enemmän kuin toiseksi sijoittuneella. Etenijätilaston kärkikymmenikköön ylsivät myös kuudennella sijalla Sanni Kyläpekka (28) ja yhdeksäntenä Kaisa Pauna (26). Lyöjätilaston kakkospaikkaa hallussaan pitää Petra Kaitonen (1+44 lyötyä juoksua), seitsemäntenä on Minttu Reunanen (34) ja yhdeksäntenä Aurora Frantsila (2+28). Kärkilyöntitilaston ykkösenä on Reunanen (103 kärkilyöntiä). Värrin nimi löytyy nelospaikalta (92).Lohkossa on kuitenkin pelaamatta vielä yksi rästipeli, joten pieniä muutoksia voi vielä sijoituksiin tulla.

Pudotuspelit käynnistyvät lohkojen sisäisillä puolivälierillä, joihin eteni runkosarjan perusteella lohkojen neljä parasta joukkuetta.  Lohkovoittaja Pöytyä kohtaa runkosarjan kuudenneksi sijoittuneen Kankaanpään Majuttaret, koska Jyväskylä ja Pori eivät voi osallistua Superpesisseurojen kakkosjoukkueina jatkopeleihin. Puolivälieristä etenee jatkoon ja välieriin kahdella otteluvoitolla.

Puolivälierät Pöytyän ja Kankaanpään Majuttarien välillä käynnistyvät Kumilan Kymppi-Katto Areenalla lauantaina 21.8. kello 15.00. Ottelusarja jatkuu heti sunnuntaina 22.8. Kankaanpäässä. kello 13.00 Hienon runkosarjan pelannut Pöytyä tarvitsee tiukoissa pudotuspeleissä tukea myös kannustavalta kotiyleisöltä.



-          Jere Hellsten

Kuvat: Paula Pellonperä

Suosittele meitä

Facebook Twitter 0Jaa

PÖYTYÄN URHEILIJAT - PESÄPALLO - FACEBOOK

YHTEISTYÖKUMPPANIT 2020

Kunnariklubi

Kupperiklubi

Koukkunäppiklubi