Pöytyän Urheilijoiden pesäpallojoukkueet

Pöytyän Urheilijoilla toimii kaudella 2017 seitsemän juniorijoukkuetta. Pojilla on kaikki  joukkueet F-junioreista C-junioreihin. Tyttöpuolella joukkueet ovat D-ikäisistä aina B-tyttöihin, jotka pelaavat Tyttöjen Superpesistä.
Kevään aikan on pyrkimys saada kokoon F/E-ikäisten joukkue, joka osallistuisi jo syksyn myllytyssarjaan.
Valmennus tapahtuu koulutettujen valmentajien toimesta. Teemme myös yhteistyötä alueen seurojen kanssa, jotta kaikille löytyy pelipaikka.

Juniorijoukkueidemme toiminnan tarkoituksen on kasvattaa lapsia ja nuoria hauskan ja terveellisen liikunta- harrastuksen parissa. Tämä ajatus pitää sisällään henkilökohtaisten pesäpallotaitojen kehittämisen lisäksi ennen kaikkea oppimisen toimimaan ryhmän jäsenenä yhdessä sovittuja pelisääntöjä noudattaen. Jos pystymme iskostamaan junioreille liikkumisen ja itsestään huolehtimisen tärkeyttä, olemme onnistuneet.

Kilpailussa menestyminen ei ole pääasia, vaan osallistuminen ja itsensä kehittäminen. Iän ja kokemuksen karttuessa nuorillamme on hieno mahdollisuus toimia seuran organisaatiossa luomassa muille mahdollisuuksia pelaamiseen ja harjoittelemiseen. Nuoristamme esim. kasvaa jatkuvasti uusia tuomareita peleihin. Jatkossa tarvitsemme uusia valmentajia ja pelinjohtajia, joten haastavia tehtäviä on tarjolla.

Suosittele meitä