Ennakko: Keisarien kimppuun Pirkka-halliin

Ensi kesän Ykköspesiksessä Pöytyä ja MansePP pelaavat samassa paikallislohkossa ja kohtaavat
näin kauden aikana kolme kertaa: kahdesti Kymppi-Katto Areenalla ja kerran Kaupin hornankattilassa.
Manse on yhdessä Siilinjärven kanssa suurin ennakkosuosikki tulevalla kaudella ja taistellee suorasta
noususta. Lauantain ottelu onkin hyvä mittari Pöytyän talvikunnolle.

Mansen joukkue on vahvistunut selkeästi tulevalle kaudelle: Ulvilasta saapunut Jussi-Pekka Maunuksela
tuo lisää etenemisvoimaa ja jo ennestään vahva koppariosasto sai kovan vahvistuksen Haminasta tulleesta
kokeneesta Saku Suurnäkistä. Kotiutusosasolle Mansella on tarjota peräti kolme kivenkovaa lyöjäjokeria:
Tommi Malinen, Juho Ammesmäki ja KaMa:ssa komean kauden pelannut pöytyäläisille hyvin tuttu
Petteri Kortelainen.
Kokoonpanossa on pelinjohtaja Mika "Kume" Kulmalalla näin paljon mahdollisia variaatioita ja kun
Mansessa hommia tehdään selkeästi Superpesis tavoitteena tulee joukkue varmasti olemaan kova
tulevalla kaudella.

Pöytyä lähtee lauantain harjoitusotteluun lähes täydellä miehistöllä. Muutaman pelurin osalta katsotaan
kunto vielä lauantaiaamuna jonka jälkeen lopullinen kokoonpano on selvillä. Tero Lepola tulee pelaamaan
avausottelunsa Pöytyällä ja Arttu Kaurila avaa myös kautensa. Pj. Niittymäen teema lauantai-illalle on
kaaripeli: "Kaaripelissä oli paljon korjattavaa Imatralla ja näitä asioita lähdetään nyt korjaamaan ja 
kehittämään. Isona asiana on myös "Taavin" sisäänajo sisäpeliin"

Se kuka tai mikä "Taavi" on selviää ehkä huomisiltana, ottelu alkaa noin kello 19.00 Pirkka-hallissa ja
siihen on vapaa pääsy, joten tervetuloa seuraamaan ottelua ja kannustamaan vierasjoukkuetta!
Kokoonpano ja otteluseuranta myös Instassa ja Twitterissä...