15.01.2018
Miesten pelinjohtaja tyytyväinen joukkueen otteisiin harjoituskaudella
Syksyllä Pöytyän miesten ykköspesisjoukkueen pelinjohtajan saappaisiin hypänneen Markus Wirzeniuksen mukaan kauteen valmistautuminen on lähtenyt mukavasti liikkeelle
- Joukkueessa on hyvä meininki päällä. Syksyllä keskityimme pääosin pelaajien fysiikan kehittämiseen.
Nuori pelinjohtaja on omasta mielestään kotiutunut Pöytyän joukkueeseen ja seuraan hyvin
- Alusta asti on ollut hyvin tervetullut olo, eikä tarvinnut miettiä, että olenko jotenkin ulkopuolinen.
Syksyn teemana joukkueella on ollut, että jokainen pelaaja haastaisi itsensä urheilijana.
- Olemme miettineet joukkueen kanssa ruokavaliota, unirytmiä ja kehitetty pelaajia yksilötasolla. Emme keskittyneet paljoakaan joukkuepelillisiin asioihin, vaan siihen miten yksittäinen pelaaja voi kehittää itseään, toteaa Wirzenius
Keväällä harjoittelun painopisteet ovat pykälän verran enemmän pelillisissä asioissa
- Lähdetään pelaamaan peliä ja yksittäisiä tilanteita vastustajaa vastaan. Lisäksi mietitään myös sitä, miten haluamme itse pelata joukkueena. Mitä lähemmäs kesä tulee, sitä enemmän alamme miettiä juttuja joukkueen kautta.
Joukkueen ote harjoituksissa on uuden käskijän mukaan ollut keskittynyt ja hommia tehdään hyvällä intensiteetillä, mutta huumoria ei silti olla harjoituksissa unohdettu.
- Ei pesistä hampaat irvessä kannata pelata, vaan tykätä ja nauttia siitä. Samalla on kuitenkin oltava vaativa itselleen ja keskityttyä hyvin, kun tehdään hommia.
Wirzeniuksen mukaan talven harjoittelun tuloksena pitäisi syntyä joukkue, joka pelaa voittavaa pesäpalloa. Liikaa ajatuksia kesälle ei ole vielä uhrattu.
- Olen pyrkinyt ajattelemaan asioita lähinnä harjoitus kerrallaan. Toki muutamia asioita on mietitty. Esimerkiksi joukkueen kaaripelaamisen on parannuttava ja joukkueen pitäisi pystyä pelaamaan monipuolisemmin ja laajemmin. Viime vuonna joukkue pelasi sisäpeliä aika kapealla miehityksellä.
Joukkueen tavoitteista puhuttaessa tuore pelinjohtaja pysyy aluksi vaitonaisena, mutta mainitsee kuitenkin loppujen lopuksi jotain
- Tavoitteista emme ole joukkueen kanssa vielä tarkalleen puhuneet ja se kuvastaa sitä, mitä olen halunnut seuraan tuodakin, että meidän on vielä turha miettiä mitä kesällä tapahtuu. Tietysti on selvää, että joukkue haluaa menestyä. Sarjaohjelman selvittyä joukkueen tulee kuitenkin tavoitella pudotuspeleihin pääsyä. Uskon, että hyvä jokapäiväinen työnteko johtaa tulokseen, joka on kesällä oikeudenmukainen, summaa Wirzenius.
Miehet pääsevät mittaamaan harjoittelunsa tuloksia ensimmäisen kerran lauantaina 28. tammikuuta, kun joukkue kohtaa Superpesikseen viime kauden päätteeksi nousseen Haminan Palloilijat Kotkassa.