Poikien Superpesis käyntiin Kumilassa

PöU- KaMa 0-2 (3-5, 2-17)


Maanantai-iltana Kumilan Kymppi- Katto Areenalla nähtiin kuuden vuoden tauon jälkeen Poikien Superpesistä, kun Pöytyä kohtasi kauden avausottelussaan Kankaanpään Mailan. Kamppailun avausjuoksusta vastasi kotijoukkue, kun ajolähtötilanteessa Joonas Toivosen lyönti tuotti vaikeuksia KaMan kopparille, sen turvin Veikka Hurme spurttasi kotipesään. Kankaanpää onnistui omassa ensimmäisessä sisävuorossaan myös kertaalleen juoksunteossa. Peli oli läpi ensimmäisen jakson varsin tasaista vääntöä, vierailijat onnistuivat kolmannessa vuoroparissa muutamalla peräkkäisellä onnistumisella repäisemään itselleen 1-5- johtoaseman. Päätösvuoroparissa Pöytyä kampesi itsensä vielä mukaan voittotaisteluun, kun Antti Tuuppa sivalsi pallon kakkospuolelta läpi kunnarin arvoisesti, lyönnillä kotiin kiiruhti myös Joonas Toivonen. Punavalkoiset pääsivät vielä pyörittämään peliä kärkietenijöillään, mutta lisäjuoksuja ei kuitenkaan enää nähty. Näin avausjakson voitto karkasi Kankaanpäähän juoksuin 3-5.
Jaksotauon jälkeen ensimmäinen vuoropari edettiin vielä tasaisissa merkeissä. Pöytyän sisäpeli yskähteli toisella jaksolla pahasti, eikä joukkue saanut millään rakennettua tilanteita, KaMa puolestaan sai jakson edetessä pelinsä todenteolla rullaamaan ja takoi juoksuja surutta Pöytyän ulkokenttään. Vieraiden toisen jakson myllytyksessä nähtiin peräti kolme kunnaria, joista kaikki syntyivät kakkospuolen läpilyönneillä. Pitkät ja raskaat ulkovuorot lämpimässä kelissä söivät vielä entisestään tehoja isäntien pelistä. Pöytyän saapuessa viimeiseen sisävuoroonsa lukemat olivat tulostaululla karut 0-17. Nollille punavalkoiset eivät kuitenkaan jääneet, sillä Lauri Kallion lyönti painui takakentältä läpi ja sen avustuksella hän ehti kiertämään kunnarin tyhjään kenttään. Toinen täysosuma nähtiin heti perään, kun Oskari Vänttisen lyönti saatteli kunnarintekijän kotipesään. Tämän jälkeen kotijoukkueen juoksuhanat menivät jälleen kiinni ja KaMa kuittasi toisen jakson voiton numeroin 2-17 ja samalla koko ottelun jaksoin 0-2. Pöytyän parhaina pelaajina palkittiin Joonas Toivonen ja Joel Ilola.
Pöytyän pelit Poikien Superpesiksessä jatkuvat maanantaina 22.6. kello 18, kun Kumilaan vieraaksi saapuu Jyväskylä.
- Jere Hellsten