Pöytyäläisille SM-kultaa Rauman Feran riveissä

Pöytyän ykköspesisjoukkueen nuoret naiset Elisa Pauna, Sylvi Pellonperä ja Aino Tanhua nappasivat kultaa tyttöjen Superpesiksessä yhteistyöseura Rauman Feran riveissä. Feran joukkue osoitti kauden mittaan loistavaa venymistä tiukoissa paikoissa. Joukkue selvitti vasta kasinnasta paikkansa ylempään loppusarjaan. Loppusarjassa Fera joutui nopeasti tilanteeseen, jossa pudotuspelipaikka vaati pelkkiä voittoja lopuista otteluista. Pudotuspeleissä tuli ensin tappio Lapualle, mutta tämän jälkeen joukkue ei hävinnyt enää yhtään ottelua. Välierissä vastaan asettui lohkovoittaja Hämeenkyrön Räpsä, joka kaatui suoraan kahdessa pelissä. Loppuotteluvastustajaksi tuli koko kauden tappioitta pelannut Kempeleen Kiri, joka kuitenkin kaatui Feran käsittelyssä suoraan voitoin 2-0. Ratkaisevassa ottelussa Raumalla Fera voitti avausjakson 3-2 ja Kempele vei toisen 4-6. Supervuorossa Fera jäi ilman juoksuja ja Kempeleen tytöt pääsivät yrittämään voittoa ja sarjan ratkaisun siirtoa Kempeleelle kolmanteen otteluun. Feran parhaana ottelussa palkitun Elisa Paunan komea koppi aivan kentän pinnasta pelasti Feran kotiutuslyöntikisaan, jossa Fera teki kaksi juoksua Sylvi Pellonperän kotiuttaessa Elisan ja Iida Lompin onnistuessa Lotta Lindroosin kotiutuksessa. Tasoittavalla raumalaisten ulkokenttä torjui kaikki Kempeleen yritykset ja näin Raumalla juhlitaan B-tyttöjen Suomen mestaruuttta.


Tytöillä oli loppuottelussa oma fanijoukko paikalla :-).