24.05.2016
Pöytyällä paikallisen liikuntakulttuurin päivä pesäpallon merkeissä
Pöytyän Elisenvaaran koulun yli 200 oppilasta viettävät keskiviikkona 25.5. erilaisen koulupäivän Kumilan pesäpallokentällä. Koulupäivä alkaa luokkien välisellä pesäpallo-ottelulla jossa koulun pesismestaruudesta taistelevat 8a ja 9b luokat. Ottelun jälkeen koululaiset pääsevät tutustumaan paremmin pesäpalloon tehtäväradalla jossa luokat kisaavat keskenään leikkimielisessä joukkuekilpailussa mm. näpin lyönnissä, ketteryydessä ja pallon pompotuksessa. Tämän jälkeen on vielä mahdollista haastaa itsensä tai kaverinsa pallon heitossa tai kennoihin juoksussa (30m sähköisellä ajanotolla).
Liikunnallisen osuuden jälkeen ohjelmassa on ruokailu kenttäkeittiöstä ja valmistautuminen seuraamaan illan Ykköspesis-ottelua jossa kotijoukkue Pöytyä kohtaa Superpesikseen nousua tavoittelevan MansePP:n Tampereelta.
”Tämä vuosi on Elisenvaaran koulussa paikallisen kulttuurin vuosi. Pesäpallo on olennainen osa Pöytyäläistä kulttuuria joten tämä tapahtumapäivä täydentää hienosti vuoden teemaa” toteaa Elisenvaaran koulun rehtori Mika Virtanen.
Tapahtumapäivän järjestelyissä koulun apuna olevan Pöytyän Urheilijoiden pesäpallojaoston puheenjohtaja Paavo Kallio on innoissaan yhteistyöstä: ”Koulut ja varhaiskasvatus ovat tärkein yhteistyökumppanimme kun yritämme juurruttaa liikunnan kipinää lapsiin ja nuoriin ja sitä kautta saada tietysti myös harrastajia Suomen kansallislajin pariin”.
Myös Liikenneturva on mukana päivän järjestelyissä ja paikalla on ajosimulaattori ja kierähdysauto jossa pääsee kokemaan käytännössä törmäyksen vaikutuksia!