03.09.2017
Pöytyän kauden 2018 pelinjohtajat selvillä!
Kausi 2017 on Pöytyän edustusjoukkueiden osalta päätöksessä ja uutta kautta valmistellaan jo vauhdilla. Tärkeät palaset asettuivat jo kohdalleen, kun sekä naisten että miesten ensi kauden pelinjohtajat on kiinnitetty.
Naisten pelinjohtajana ja valmentajana jatkaa Juhani ”Kake” Rannikko, jonka ohjauksessa nuoret naiset nousivat huikean kauden päätteeksi Ykköspesikseen. Erittäin pidetyllä pelinjohtajalla on runsaasti kokemusta myös Superpesiksestä Rauman Feran ja Turku Pesiksen peräsimestä, joten tulevaan Ykköspesis-kauteen lähdetään luottavaisin mielin. Kake osallistuu myös vanhempien tyttöjuniorien talviharjoitteluun ja vetää koko seuran pelinjohtajakerhoa, jonka tarkoituksena on jakaa pelinjohto- ja valmennusosaamista juniorijoukkueiden vetäjille!
Miesten pelinjohtoon saadaan todella mielenkiintoinen nimi, kun tehtävän otti vastaan Hyvinkään Tahkossa nuorella iällä jo mittavan pelinjohtajauran tehnyt Markus Wirzenius (24). Markuksen terveiset:
”Oma valmennustausta on saanut alkunsa, kun isäni johti Helsingissä PunaMustissa ikäluokkani joukkuetta, ja minä tein 12-15 vuotiaana oman joukkueeni lyöntijärjestykset. Varsinainen valmennusurani on lähtenyt sitten vuonna 2010 Tahkon D-poikien kakkospelinjohtajana. Nopeasti huomasin, että valmennus ja pelinjohtaminen kiinnostavat, minkä seurauksena alkoi myös menestystä tulla. 2011 ensimmäinen leiri Itä-Länsi pj:nä, 2013 B-poikien Suomen mestaruus ja 2014 A-poikien Itä-Länsi pj:nä ja viimeisimpänä A-poikien valitsijana. Tämän kauden vietin pesäpallosapattia, minkä ansiosta sain koulututkinnon ja uudenlaista virtaa pesäpalloa kohtaa. Koko kesän huomasin poltteen palata kentälle, mutta pieni tauko oli silti paikallaan. Päätös paluusta oli kuitenkin selvä ja kun Kallion Paavo soitti olin erittäin otettu kunniasta. Muutaman pelin ehdin katsoa videolta ja nopeasti tuli tunne, että tuossa voisi olla projekti minun makuuni. Videoilla esiintyi nuorekas ja urheilullinen joukkue, joka pelasi järkevää pesäpalloa. Tästä suuri hatun nosto edeltäjälleni J-P Niittymäelle. Seurasta myös huokuu aito ja rehellinen pienen kylän talkoohenki ja yhteisöllisyys. Toivottavasti minut otetaan osaksi tätä yhteisöä ja ensi kauden joukkue pystyy tarjoamaan kiitoksena tunteita herättävää kansallispeliämme!”
Markus osallistuu myös poikajuniorien valmennukseen ja pelinjohtokoulutukseen, jotka seura kokee todella tärkeiksi kehistyskohteiksi lähivuosina.
Kake Rannikko Markus Wirzenius