11.02.2024 kirjoittanut Jere Hellsten
Pöytyän naisille tyly tappio Raumalla
Talvisuper-sarjan ottelut jatkuivat Pöytyän naisten superpesisjoukkueen osalta jälleen lauantaina, kun punavalkoinen ryhmä matkusti Raumalle paikallisen Feran vieraaksi. Pelin alkuhetket mentiin vielä tasaisissa merkeissä, mutta sen jälkeen kotijoukkue otti tahtipuikon vankasti haltuunsa ja marssi pöytyäläisten yli voittoon vahvalla lyöntipelillään tylysti jaksoin 2-0 (7-2, 9-2).
Kamppailun ensimmäisessä vuoroparissa Pöytyä ei saanut sisäpelissään onnistumisia aikaiseksi, kun Fera puolestaan siirtyi 1-0-johtoon vapaataivaljuoksulla Pöytyän lukkari Lydia Eskolan useiden väärien syöttöjen jälkeen. Pöytyän punavalkoiset nousivat tasoihin toisessa vuorossa, kun Maria Sveholm tälläsi pallon kakkoskopparin eteen ja Sanni Kyläpekka kirmasi kotipesään. Raumalaiset ottivat kuitenkin tasoittavalla jälleen kuskin paikan haltuunsa kahdella täysosumalla. Kolmannessa vuoroparissa Pöytyä onnistui kaventamaan lukemat 3-2:een, kun kärkietenijät loivat ajotilanteen ja Sveholmin kolmospuolen välilyönti saatteli Kyläpekan kotiin. Fera repäisi omalla lyöntivuorollaan ratkaisevan tuntuisesti lisää etumatkaa, kun joukkue takoi tilanteita ja neljä juoksua monipuolisilla lyönneillä. Pöytyäläisten kurittajina häärivät punavalkoisesta paidasta aiemmilta kausilta tutut Aino Tanhua ja Aurora Frantsila. Pöytyä ei enää päätösvuorossa onnistunut juoksunteossa yrityksistä huolimatta.
Tauon jälkeen Fera jatkoi sisäpelissään siitä, mihin oli ensimmäisellä jaksolla jäänyt ja latoi tulostaululle kaksi juoksua. Pöytyän sisäpeli takkuili toisen jakson alkupuolella ja kotiutustilanteet loistivat poissaolollaan. Kotijoukkue puolestaan pääsi pyörittämään pitkiä sisävuoroja ja tulosta syntyi. Jakson puolivälissä raumalaiset johtivat jo 5-0. Kolmannessa vuorossa Feran väkevä meno jatkui, kun Pöytyän ulkopeli ei löytänyt keinoja vyörytyksen pysäyttämiseksi. Tasoittavalla myös pöytyäläiset saivat kuparisensa rikottua, kun ensin Sveholmin kiskaisu polttolinjaan siivitti Minttu Reunasen kotiin ja tämän jälkeen Essi Ilmasen välilyönnillä Iida Lomppi kiiruhti lukemat 7-2:een. Kotijoukkue nakutti vielä päätösvuorossakin kaksi lisäjuoksua Pöytyän jäädessä ilman onnistumisia.
Pöytyän osalta Talvisuperin alkulohkoa on nyt takana kolme peliä, eikä joukkueelle ole vielä kertynyt sarjapisteitä. Pöytyän seuraava ottelu pelataan maaliskuun alussa Tampereella, tuolloin vastaan asettuu Roihuttaret Helsingistä.
- Jere Hellsten