Kirjoita teksti tähän

 

 

HAUKKAVUOREN BLOGI

 

 

3.5.2023

POLKU HIIHTÄJÄSTÄ VALMENTAJAKSI JA HUOLTAJAKSI

 

Ensimmäinen muistikuvani Haukkavuoresta on 90-luvun alusta. Tuolloin latupohjan tilalla kasvoi metsää ja
muistan, kun mentiin äidin ja pikkuveljien kanssa katsomaan, kun isä raivasi puita tulevan ulkoilureitistön
urilta. Tässä kohtaa on ehkä hyvä mainita, että asuin lapsuuteni alle 500m päässä Haukkavuoresta, mikä
saattoi vaikuttaa harrastusvalintaani. Seuraava hiihtoon ja Haukkavuoreen liittyvä muistikuva on n. 8-
vuotiaana hiihdetyt kilpailut ja samoihin aikoihin aloitettu hiihtokoulu, jossa mm. edelleen toiminnassa
mukana oleva Tauno Hellsten, tuttavallisemmin Tane, oli ryhmäni vakio-ohjaajia. Harjoittelu osattiin
tuolloinkin ottaa rennosti ja välillä mm. pysähdyttiin kuuntelemaan, mikä lintu puun latvassa pitää
konserttiaan. Kilpailuissa lähettäjänä toimi kukas muukaan kuin Lehtilän Lauri ja hiihtojaoston
puheenjohtajan hommaa hoiti jo tuolloin ansiokkaasti Veikko.


30 vuotta myöhemmin hiihto ja Haukkavuori kuuluvat elämääni edelleen lähes viikoittain - milloin
valmennushommissa hiihtokoulussa, leireillä tai kisahuoltajana, milloin erinäisissä talkoo- tai muihin
hiihtojaoston toimintaan liittyvissä tehtävissä.


Mitä kaikkea tuohon 30 vuoteen sitten on mahtunut?


Hiihtokoululaisena ja skiteamiläisenä olin yli 10 vuotta. Mieleen on jäänyt mm. Säkylän Huovinrinteelle
suuntautuneet sunnuntaipatikat suppaharjoituksineen – palautuseväät haettiin tietysti Sotkusta.
Rullahiihtämässä kävimme Alastaron moottoriradalla, pelasimme vo2max-treeninä ultimatea suolla ja
osallistuimme vanhempiemme mukana itsekin talkoisiin mm. B.R.Oiler oy:n broilerihalleja täyttäen.
Leirithän ne oli niitä parhaita. Niitä pidettiin mm. Ahvenanmaalla, Saariselällä, Vampulassa, Himoksella,
Ylläksellä ja tietysti myös Haukkavuoressa. Kilpailuita tuli kierrettyä satoja niin piirikunnallisella kuin
kansallisellakin tasolla. Kisareissuilta on kaapillinen palkintoja, kansiollinen lehtileikkeitä ja tuloksia, sekä
valtava määrä mukavia muistoja. Kerran otin Hyvinkäällä kansallisissa kisoissa vahingossa Torikan Matin
sukset ja Matti joutui hiihtämään oman kisansa minun huomattavasti lyhyemmillä suksilla – Matti voitti
sarjansa ja minä hävisin voittajalle 0,2 sekuntia. Tuolloinkin muuten kisa-, ym. reissut taitettiin
Matka-Niinimäen autoilla.

 

Kilpaileminen päättyi 20-vuotiaana osittain terveysmurheisiin, osittain myös ei-

niin-kilpailuhenkiseen luonteeseeni. Tätä ennen 16-19-vuotiaana olin käynyt hiihdon ohjaajakoulutuksen ja
1., sekä 2. tason valmentajakoulutukset ja ohjannut nuorempia harjoituksissa ja leireillä. Näin oli luontevaa
hypätä kilpailijan roolista valmentajan rooliin. Leirejä pidettiin tuohon aikaan Kojolan Laurin ja hiihtokoulun
rehtori Jyrkin kanssa 3-4 kertaa vuodessa. Myöhemmin saatiin leiriohjaajiksi mukaan myös mm. Marika ja
muita satunnaisempia vierailijoita. Kaikenlaista hauskaa kommellusta ja mukavia muistoja olisi niiltäkin
ajoilta vähintään yhden blogikirjoituksen verran. Muutama vähän hiljaisempi vuosi osaltani oli omien
lasten syntymien aikoihin, mutta onnekseni hekin ovat innostuneet hiihdosta niin, että harrastukseni jatkuu
nyt myös huoltajan roolissa.


Minusta hienoin asia tässä harrastuksessa onkin juuri se, miten harrastus voi säilyä mukana käytännössä
koko elämän ajan – se vaan muuttaa muotoaan. Hiihdon kautta olen saanut paljon hyviä ystäviä, joiden
kanssa pidetään edelleen yhtä. Hyvänä esimerkkinä mm. viime pääsiäisenä tehty yhteislenkki
Haukkavuoren laduilla 20 vuoden takaisen skiteamin kanssa tai se, että kahteen parhaimmista ystävistäni
olen tutustunut hiihtokoulussa. Nykyisistä hiihtojaoston aktiiveista näkyy hyvin harrastuksen jatkuminen
läpi elämän ja sukupolvelta toiselle, Saari-Salosen porukasta on mukana jo 3. polvi. Jotain mukaansatempaavaa

ja koukuttavaa tässä hommassa on pakko olla – onhan mm. Tane ja Veikko pyörineet näissä ympyröissä

n. 40 vuotta. Parina viime talvena pienimpien ryhmän ohjaajana on ollut hieno huomata, miten moni lasten

vanhemmista on innolla mukana itsekin. Tämä tosiaan on parhaimmillaan koko perheen harrastus, josta voi

saada valtavan paljon. Tähän loppuun onkin hyvä todeta, että hiihtoharrastus on antanut minulle hurjan paljon,

mutta ottanut vain yhden lenkkarin – kiitos sen kuuluisan suoultimaten.

 

 

-Suvi

 

 

 

17.8.2023
HIIHTO YHDISTÄÄ KAVEREITA YLI KUNTARAJOJEN


Tiesitkö, että harrastuksilla on tapana saattaa yhteen kaveruksia, jotka eivät muutoin olisi tavanneet. Näin hiihtokoulun alun kynnyksellä haluamme nostaa parrasvaloihin näitä yhteen kietoutuneita kaverikoplia. Tässä Martan, Elsan ja Elviiran tarina... Tule sinäkin mukaan hiihtokouluun, löydä uusia ustäviä, uutta tekemistä ja opi uutta hienosta lajista lisää.

 

Moi,

 

Me ollaan kolme kaveria ja me ollaan tutustuttu hiihdon kautta. Me tutustuttiin noin 3-vuotiaina ja nyt 11- ja 12-vuotiaina ollaan edelleen kavereita. Vuoden ikäero ei ole haitannut missään vaiheessa kaveruutta. Hauskimpia muistoja on tullut varmaan Ylläksen hiihtoleireiltä.

Kerromme vähän itsestämme:


Oon Martta ja oon 12v. Mä harrastan hiihdon lisäksi telinevoimistelua ja käyn suunnistamassa iltarasteilla sekä välillä juoksukisoissa ja harrastuksia löytyy, mitä haluaisin vieläkin aloittaa. Mä tykkään lukea, kuunnella musiikkia, leipoa/kokkailla, piirtää, maalata, askarrella, tykkään olla eläinten kanssa ja valokuvata. Asun Turussa.

 

Moi, mä oon Elsa ja oon 11v. Mä tykkään maalata/piirtää, nukkua ja urheilla. Mä harrastan hiihdon lisäksi pesäpalloa ja tanssia. Haluaisin harrastaa futista. Asun Pöytyällä ja käyn Elisenvaaran koulua.

 

Moi oon Elviira 11v. Harrastan hiihtoa ja pesäpalloa ja käyn myös maastojuoksukisoissa. Mun lempi väri on sininen. Tykkään autoista ja autolla matkustamisesta. Tykkään hyppiä trampalla ja shoppailla. Haluisin alottaa cheerin, telinevoimistelun ja salipandyn. Asun Pöytyällä ja käyn Elsan kanssa samaa Elisenvaaran koulua.

 

On kiva, että hiihdon kautta on löytynyt kavereita, joita nähdään paljon hiihdon ulkopuolella!

 


-Elsa Pitkänen, Martta Uusipaikka, Elviira Salonen